lauantai 24. maaliskuuta 2012

Syksyn ja talven konferenssisatoa

Kevään kurkistaessa jo kulman takaa lienee sopiva aika ottaa katsaus syys- ja talvikauden musiikki- ja tapahtuma-alan konferenssiantiin. Livepuolen konferenssien kevätkausi on toki vielä vahvasti käynnissä - Lontoon ILMC (International Live Music Conference) päättyi muutamia päiviä sitten ja kautta voi jatkaa vaikkapa maalis-huhtikuun taitteessa etelänaapurissa Tallinn Music Weekin merkeissä. Jenkeissä jyllätään astetta massiivisemmalla tahdilla maaliskuussa, kun maailman merkittävin musiikkialan (ja yleisemmin viihdealan) kokoontuminen South By SouthWest (tuttavallisemmin SXSW) kerää varsinkin rapakon tuonpuoleisen huomion ja pohjoisempana vietetään heti perään Canadian Music Weekia. Tässä kirjoituksessa katsahdetaan kuitenkin lähinnä jo pureskeltuun ja märehdittyyn kauden antiin.

Kotimaassa musiikkialan konferenssi- ja seminaarikentän keskiössä on luonnollisesti vuosittain 1989 lähtien Tampereella järjestetty Musiikki & Media -tapahtuma. Syyskauden tuoreempi kotimainen tapaus on Joensuussa Rokumentti -festivaalin yhteydessä järjestetty Ilosaari Summit ja siihen sisältyvä Green Your Event II -seminaaripäivä. Seinäjoen Rytmikorjaamolla helmikuun alussa järjestetty MARS-festivaali järjestettiin nyt kolmatta kertaa ja tapahtuman alati kehittyvä sisältö kestää jo monilta osin kansainvälistäkin vertailua. MARSin alla suuri joukko suomalaisiakin alan vaikuttajia suuntaa Hollannin Groningeniin ja erityisesti vahvasta showcase-tilaisuuksien tarjonnastaan tunnettuun Eurosoniciin. Edellä mainittujen tapahtumien teemaviidakko on tietysti kokonaisuudessaan massiivisen rönsyilevä, mutta livetoimijan näkökulmasta tietyt teemat vaikuttavat toistuvan tapahtumasta toiseen. Seuraavassa niistä muutamia.

Turvallisuus puhuttaa

Tapahtumaturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä on käsitelty (ja ohjelman mukaan tullaan käsittelemään) paneelikeskusteluissa Joensuusta Seinäjoelle, Groningeniin, Lontooseen ja Austiniin saakka. Lähtöajatus on kaikkialla yhteinen: Poikkeavat sääilmiöt ovat yleistyneet, niiden voidaan edelleen odottaa yleistyvän, ja suurtapahtumien järjestäjät kokevat epävarmuutta kyvystään turvata yleisön turvallisuus poikkeavien olojen kohdatessa. Kaivataan standardeja, keskustelua vastuusta ja valvonnasta, viestinnästä, joukkojenhallinnasta ja  komentoketjuista.  Yhteistä kehittämistä tapahtumanjärjestäjän ja viranomaistahojen välillä. Avita ry.:n Jukka Oja kertoi MARSissa jenkeissä kammottavan Indiana State Fair -turman (video alla) jälkimaingeissa synnytetystä Event Safety Alliancesta, jonka puitteissa ollaan jo hyvin vauhdissa kohti tilapäisrakentamisen turvallisuusstandardointia. Poliisit ovat viimeisen tiedon mukaan suunnittelemassa tapahtumaturvallisuuteen kohdistuvaa tutkimusprojektia ensi kesän yleisurheilun EM-kisojen ympärille - toivottavasti yhteistyömalli saadaan synnytettyä myös festivaaliympäristöön.




Festivaalien vihreämpi tulevaisuus

Kestävän kehityksen periaatteet tapahtumatuotannoissa ovat edelleen suurennuslasin alla. Ilosaaren Green Your Event -seminaaripäivässä ajatuksistaan ja vihreistä toimistaan kertoivat isäntäfestivaalin Katri Kilpiän lisäksi kansainvälisesti ympäristöajattelustaan huomioitujen Göteborgin Way Out Westin ja portugalilaisen Boom Festivalin edustajat. Eurosonicissa kuultiin juuri "Green n' clean Festival of the Year" -palkinnon pokanneen saksalaisen Melt! Festivalin Julia Gudzentia sekä hollantilais-belgialaisen ID&T:n edustajiston innostavia ja innovatiivisia näkemyksiä kestävästä festivaalijärjestämisestä. Markkinointiviestinnälliset ajatukset olivat läsnä jokaisessa edellämainitussa alustuksessa - asenneilmastoon ja käyttäytymiseen vaikuttaminen koetaan tärkeäksi kehittämiskohteeksi läpi kentän. Ilosaarirockin hiilijalanjälkitutkimus näytti jo osaltaan, miten keskeisessä osassa tapahtuman asiakkaat ovat ympäristön huomioimisessa. Esimerkiksi Melt!:in ponnistusten arvoa viikon kestävän polkupyörä-roadtripin organisoimiseksi Berliinistä festivaaleille tuskin kannattaa tyytyä arvioimaan noin sadan asiakkaan kuljettamisesta syntymättä jääneillä päästöillä - teon todellinen voima heijastuu tehokkaan markkinointiviestinnän kautta asiakaskunnan ja sidosryhmien ympäristöajattelun innostamiseen.

Sirut rannekkeisiin

RFID- ja NFC-teknologian lopullinen läpimurto suurtapahtumakentällä vaikuttaisi olevan juuri nyt käsillä. Siruilla varustetut rannekkeet edesauttavat kulunvalvontaa jo useissa tapahtumissa johtavista festivaaleista jalkapallostadioneihin ja tiettyihin kotimaisiinkin hiihtokeskuksiin, mutta teknologian todellinen potentiaali nähdään ns. cashless payment -järjestelmien mahdollistajana. Kanadan Quebecista viime vuonna Lontooseen saakka rantautunut Intellitix sai melkoista huomiota RFID-rannekkeineen Eurosonicissa, missä yhtiö vastasi festivaalin kulunvalvontajärjestelmästä. Intellitixin edustajat tuntuivat istuvan neuvottelupöydässä konferenssirakennuksen ravintolassa vaihtelevien festivaalijärjestäjien kanssa yhtäjaksoisesti läpi tapahtuman ja kuullun mukaan yhtiö oli näkyvästi esillä myös ILMC:ssä. Ilmapiiri näyttäisi olevan selkeä: Cashless payment -järjestelmät ovat alan tulevaisuus ja suhtautuminen RFID-teknologiaan on voimakkaan positiivista. Samanaikaisesti päätös teknologiaan siirtymisestä koetaan vaikeaksi, koska järjestelmäratkaisun kokonaishyöty tapahtumajärjestäjälle - ja sitä kautta hinnan määrittäminen - koetaan vaikeasti määritettäväksi. Kentällä odotetaan pioneerien ratkaisuja ja ollaan valmiita seuraamaan, mikäli kokemukset ovat positiivisia.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Pari sanaa alkuun

Tästä se alkaa, nimittäin TATU-blogin elinkaari.

Kirjainyhdistelmä TATU, kuten sivun yläreunan logo kertoo, on lyhenne tapahtumatuottamisen tutkimushankkeesta. Liikumme siis tapahtumajärjestämisen maailmassa - festivaalit, konferenssit, messut, ja konsertit, maailman johtavista massatapahtumista pienimuotoisempiin tapahtumatuotantoihin ovat tämän blogin suurennuslasin alla.

TATU-hankkeen piirissä pyrimme tuottamaan tutkimuksellisin keinoin tietoa, jolla voidaan edistää maamme tapahtumatuotannollista osaamistasoa. Potentiaalisia ja monilta osin koskemattomia kiinnostuksen kohteita on lähes loputtomasti - alalle tehdyn tutkimuksen määrä kun ei ole millään mittarilla erityisen merkittävä.

Vaikka blogin - ja itse tutkimushankkeen - empiirinen fokus on pääosin musiikki- ja/tai kulttuurisisältöisessä tapahtumajärjestämisessä, pyritään hankkeessa laajemmin yleistettäviin tapahtumatuottamisen alan johtopäätöksiin. Esimerkiksi tapahtumaturvallisuuden, kestävän kehityksen periaatteiden tai vaikkapa majoituspalveluiden tarkastelu tapahtumatuottamisen ympäristössä ylittää luontevasti musiikki- tai kulttuurialan tapahtumien ympärille rakennetun mielikuva-aidan.

Tämän blogin sisältö tulee olemaan muodoltaan vaihtelevaa: Pyrin nostamaan valikoidusti kiinnostavia teemoja tapahtumajärjestämiseen liittyvästä uutisoinnista, esittelemään suurtapahtumakentän huippuosaajia ja oman tiensä kulkijoita eri toimintojen tai toimintamuotojen näkökulmista, sekä kertomaan alan toimijoita puhuttavista ajankohtaisista haasteista ja tulevaisuuden visioista. Hankkeen tutkimusprosessien edetessä tulosvaiheisiin tulemme myös kertomaan löydöksistä, havainnoista ja johtopäätöksistä tapahtumatuottamisen toimintaympäristöissä.

Kaikki palaute ja kommentointi on äärimmäisen toivottua! Toivottavasti blogi tarjoaa matkan varrella ideoita ja ajatuksia palvelemaan alan toimijoiden kehittämistarpeita - tai vähintään kiinnostavan lukuhetken.

Terveisin,

Sami Rumpunen
TATU:n projektipäällikkö