lauantai 14. huhtikuuta 2012

10 syytä seurata Coachellan tekemisiä



Kun Euroopan rockfestivaalikesän käynnistymiseen on vielä reilun kuukauden verran aikaa, voi esimakua hakea rapakon takaa. Huomenna, perjantaina 13. huhtikuuta, käynnistyvä Coachellan festivaali Indion kaupungissa Etelä-Kaliforniassa kerää tehokkaasti maailman festivaalijärjestäjien huomion - alla kymmenen hyvää syytä Coachellan tekemisten seuraamiseen:

1. Viime vuonna kuudessa päivässä loppuunmyyty (75.000 kolmen päivän lippua) Coachella laajenee tänä vuonna suurfestivaalikentällä tiettävästi ainutlaatuisella tavalla: Kapasiteetin lisäämisen sijaan festivaali järjestetään identtisellä ohjelmalla kahtena peräkkäisenä viikonloppuna. Vaikka 150.000 kolmen päivän lipun myyminen on hurja saavutus, on identtisen ohjelman kokoaminen peräkkäisiin viikonloppuihin ehkä vielä karvan verran hurjempaa.

2. Vuoden 2012 molemmat viikonloput (2 x 75.000 lippua) myytiin loppuun alle kolmessa tunnissa.

3. Käsityksen Coachellan brändiyhteisön koosta saa vaikkapa vilkaisemalla festivaalin keskustelufoorumia (104.000 rekisteröitynyttä käyttäjää, 2.4m kirjoitusta, käyttäjiä samanaikaisesti kirjautuneena parhaimmillaan yli 6.500 tämänvuotisen lineup-julkaisun aikaan) ja Facebook-sivua (460.000 tykkääjää).

4. Festivaali otti ensimmäisten kansainvälisten suurtapahtumien joukossa käyttöönsä jo aikaisemmassa kirjoituksessa mainitun Intellitixin RFID-rannekkeet, muttei ainakaan tänä vuonna liitä järjestelmään sähköisen maksamisen palveluominaisuutta. Aiemmin rannekeväärennöksistä kärsinyt festivaali on käyttänyt RFID-teknologiaa kulunvalvonnallisista syistä, mutta tänä vuonna festivaali lupaa asiakaskokemukseen lisäarvoa uusilla sosiaaliseen mediaan yhdistettävillä ominaisuuksilla.

5. Seuraaminen on helppoa: Festivaali on aktiivisesti esillä Facebook-sivuillaan, josta heti ensimmäisen päivän päätteeksi saattoi kahlata läpi kuutisenkymmentä valokuvaa avausillasta, mutta ennen kaikkea Festivaalin kolmella Youtube-kanavalla, jotka tarjoaa sekä suoria että tallennettuja live-esiintymisiä höystettynä artistien haastatteluilla non-stoppina läpi viikonlopun.

6. Päälavojen massoille tuttujen perinteisten festivaalipääesiintyjien ohella Coachellan jatkuvasti täpötäysi Sahara-teltta esittelee elektronisen tanssimusiikin kuumia nimiä hengessä, josta voisi arvailla Provinssirockin tämänvuotisen uutuuden Renegade Electrostagenkin hakeneen innoitusta - vaikkakin ajatus elektroniseen musiikkiin keskittyvistä lavoista yleisfestivaaleilla toki realisoitui ensi kertaa jo 90-luvulla. Useampiakin Provinssirockissa kesämmällä nähtävistä elektronisvetoisista artisteista löytyy myös Coachellan esiintyjälistalta (M83, Justice, Feed Me..). Coachellan lineupista voi havaita yleisemmälläkin tasolla elektronisen DJ-vetoisen tanssimusiikin tulikuuman markkina-arvon, jota luulisi jokaisen suuren kesäfestivaalin promoottorin seuraavan juuri nyt hyvin tarkasti.

7. Epävirallisten tietojen mukaan yksi festivaalin pääesiintyjistä - legendaarinen Black Sabbath - peruuntui vain muutamia päiviä ennen ohjelmiston julkaisua. Uutta pääesiintyjätason nimeä ei lisätty peruuntumisen johdosta ohjelmaan lainkaan. Vaikutukset lipunmyyntiin? Katso tämän kirjoituksen kohta 2.

8. Termille "Premium-palvelu" löytyy uudenlaisia merkityksiä Coachellan leirintäalueella, jossa vaivaisella 6500 dollarin maksulla 2 hengen telttamajoitus voi sisältää vaikka kuljetuksia, huonepalvelun, kalusteet ja liinavaatteet, artistipassin, privaattivessan, sähkön ja niin edelleen. Lisäksi Coachella edesauttaa festarimatkaajan reissusuunnittelua Valley Music Travel -sivustollaan, josta enemmän majoituspalveluiltaan vaativa asiakas voi valita erilaisia majoitus- ja kuljetuspaketteja.

9. Festivaalia järjestävä ja maailman toisiksi suurimman livealan promoottori AEG:n omistama Goldenvoice osti hiljattain festivaalialuetta ympäröivät maa-alueet. Liike luonnollisesti ilahduttaa pienen Indion kaupungin johtoa - muun muassa LA Times spekuloi kaupan viittavan Goldenvoicen pitkäaikaiseen sitoutumiseen nykyisen festivaaliympäristön kehittämisessä ja haluun järjestää alueella lukuisia lisätapahtumia - kuten ruokaan ja viiniin liittyviä suurtapahtumia - ja toimia näin entistä ympärivuotisemmin.

10. Coachella panostaa kestävän kehityksen periaatteiden mukaisiin toimintamalleihin, vaikkei se tällä saralla välttämättä ylläkään aivan eurooppalaiselle huipputasolle. Jenkkikulttuurissa suurimpia ympäristöllisiä haasteita on yksityisautoilun synnyttämät päästöt, joita vähentääkseen Coachella palkitsee kimppakyytiläisiä Carpoolchella -ohjelmansa kautta. Vihreistä arvoistaan festivaali viestii myös muun muassa roskisten ulkoasun suunnittelukilpailulla (kuva alla), jonka tiimoilta festivaalin alla Los Angelesissa järjestetään oma taidenäyttelynsä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti